Pettikö harkinta?

 

Epäily tuli mieleeni lukiessani Vakka-Suomen Sanomien toimittaja Vesa Penttilän kolumnia Maskun kunnanvaltuuston kokouksesta 20.5.  Jo otsikko hätkähdytti! Eikä juttu otsikon jälkeenkään oikeastaan parantunut. Alla ote  toimittajan kirjoituksesta, jollaista en olisi odottanut pitkään toimittajana toimineelta.

“Nuorisopomo tarttuu aseeseen

22.5.2019 19.19

Vesa Penttilä

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden valmistelu urheiluluokan perustamisesta Maskun Hemmingin kouluun on hoidettu puutteellisesti. Kuntalakia on rikottu törkeästi. Nuorisovaltuustoa ei ole kuultu prosessissa, joka päätyi sporttiluokka-ajatuksen torppaamiseen.

Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Rene Ahonen ilmoitti maanantaina kunnanvaltuuston kokouksen päätteeksi eroavansa tehtävästään ja siirtyvänsä rivijäseneksi. Tilanne kärjistyi niin pitkälle, että Ahonen totesi tarttuvansa aseeseen.”

Kokouksen käsittelyssä oli valtuusto- ja kuntalaisaloite urheiluluokasta, jotka Varhaiskasvatus- ja koululautakunta (jatkossa Lautakunta ) hylkäsi molemmat päätöspöytäkirjoista ilmenevin perustein. Aloitteiden tekijä ei hyväksynyt kunnanhallituksen esitystä Lautakunnan päätösten merkitsemisestä valtuuston tiedoksi, vaan esitti aloitteiden palauttamista uuteen valmisteluun. Perusteluna oli 2017 keväällä voimaan tulleen Kuntalain säädös nuorisovaltuustosta. Säädöksen perusteella nuorisovaltuustolle olisi pitänyt antaa mahdollisuus vaikuttaa valmisteluun ja se oli jäänyt tekemättä.

Oliko siis Kuntalakia rikottu törkeästi, kuten toimittaja kirjoituksessaan väitti? Uusi Kuntalaki tuli kokonaisuudessaan voimaan 1.6. 2017. Yli 20 vuotta eri kunnallisissa toimielimissä mukana olleena olen tiedostanut, että pienehköissä kunnissa muutokset tapahtuvat hitaanlaisesti. Maskussa nuorisovaltuuston vaalit pidettiin joulukuussa 2017. Valtuusto aloitti toimintansa vuoden 2018 alussa. Nuorisovaltuuston edustaja kutsuttiin  Lautakunnan kokoukseen vasta maaliskuussa 2019, joten tältä osin Kuntalain säännöksiä ei noudatettu. Valmistelussa oli virhe; ei ehkä kuitenkaan törkeää sellaista.

Lautakunnan päätökseen, kuten muihinkin kunnan toimielinten tekemiin päätöksiin, annetaan aina muutoksenhakuohje, miten päätökseen voi hakea muutosta. Näin Lautakunnankin molempiin päätöksiin. Voi hyvinkin olla, että joillekin on tuntematon käsite “lainvoimainen päätös”, mitä se merkitsee, jne..

Molemmat Lautakunnan päätökset olivat lainvoimaisia. Niitä ei voi palauttaa edes kunnanvaltuuston päätöksellä uudelleen valmisteltavaksi. Tulkinta on omani. Jollain toisella voi olla toinen tulkinta. Erilaisia tulkintoja varten ovat hallinto-oikeudet.

Siksi kannatetun palautusesityksen jälkeen  peräpulpetin varajäsenenä  toistin itseääni  lausumalla peräti kahdesti, ettei lainvoimaista lautakuntapäätöstä voi avata, vaan siitä olisi pitänyt tehdä ajallaan oikaisuvaatimus, jos sellaiseen on ollut syytä.

Peräpulpetin varajäsen on toimittajan käyttämä ilmaisu. Hänellä on siihen vapaassa demokratiassa täysi oikeus.

Lisätään tähän perään kuitenkin myös toimituksen oikaisun: “Oikaisu: Rene Ahosen eroilmoitus ja aseuhkailu eivät liittyneetkään kiistaan urheiluluokka-aloitteiden valmistelutavasta, vaan siihen, että nuorukainen on lähdössä armeijaan. Toimitus pahoittelee kömmähdystä.”